Henkilökunta

 

Pauliina

Olen Pauliina – kosmetologi, pmu-artisti ja Pau’s Wellness & Beautyn perustaja. Valmistuin kosmetologiksi vuonna 2010, ja olen siitä saakka toiminut yrittäjänä omassa hoitolassani. Lisäksi olen kouluttautunt kulmapigmentoinneissa Sharp Brows microblading -artistiksi vuonna 2016, ja Soft Powder Brows -konetekniikkaan vuonna -2024. Taustalla minulla on myös fysioterapian ja meikkaaja-maskeeraajan opintoja.

Saan työssäni paljon kiitosta hoitavista käsistäni ja rauhoittavista hoito-otteistani, ja rakastankin tehdä hemmottelevia hoitoja. Intohimonani on myös ihon luonnollisia prosesseja kunnioittava aikuisen ihon hoito. Haluan tukea asiakkaitani ikääntymään kauniisti ja olemaan paras versio itsestään, esimerkiksi BTB13 -mikroneulaushoitojen avulla. Myös kulmapigmentoinneissa pyrin aina luonnollisiin, yksilöllisen kauniisiin lopputuloksiin, jotka korostavat kasvojen piirteitä hillitysti.

Asiakaskohtaamiset antavat minulle paljon iloa ja motivaatiota työhöni, tervetuloa siis asiakkaakseni!

 

 

 

Ida

Olen Ida, kosmetologi, ripsiteknikko ja microblading-artisti. Teen monipuolisesti niin kasvo- ja vartalonhoitoja, ripsipidennyksiä kuin Yumi Lashes & Brows -käsittelyjäkin. Olen luonteeltani rauhallinen, ja minun hoidossani saatkin varmasti aina mahdollisuuden rentoutua, sillä hoito-otteeni ovat lempeät ja huomaavaiset. Teen työtäni huolellisesti ja ajatuksella, asiakkaan mukavan olotilan priorisoiden. Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt työskennellä Pau’s Wellness & Beautyssa jo useamman vuoden. Rakastan luoda kauniita kulmia, ja olenkin kouluttautunut myös microblading -artistiksi PT Browsilla vuonna -2023. Tervetuloa rentoutumaan hoitoihini!

 


Aukioloajat

Hoitola avoinna ajanvarauksella Ma–Pe 9-21, La ja Su sopimuksen mukaan

Voit varata hemmotteluajan nettiajanvarauksestamme, soittamalla tai laittamalla meille sähköpostia.

Peruutusehdot

Jos haluat peruuttaa varauksesi, teethän sen viimeistään 24h ennen hoitoaikaa. Peruuttamattomasta hoitoajasta veloitamme 50% varatun hoidon hinnasta.

Lahjakortti- ja tuoteostokset

Hoitolamme ulko-ovi on tavallisesti lukossa, jotta voimme taata asiakkaillemme rauhallisen hemmotteluhetken. Halutessasi ostaa tuotteita tai lahjakortin muutoin kuin hoitoajan yhteydessä, voit varata meille henkilökohtaisen ostosajan. Ostosajan varaaminen onnistuu helposti nettiajanvarauksen kautta, tai voit ottaa meihin yhteyttä soittamalla tai sähköpostitse. Palvelemme ja autamme sinua mielellämme ihanien kotihoitotuotteiden tai hemmottelulahjakortin valinnassa.

Yhteystiedot

Pau’s Wellness & Beauty Oy

2235249-6

040 730 6295

info@pauswellness.fi

Satamakatu 27 B1, 40100 Jyväskylä

Pau’s Wellness & Beauty sijaitsee Horisontissa, joka on Lutakon korkein tornitalo aivan Kuokkalan sillan vieressä. Hoitolalla on oma sisäänkäynti rannan puolella. Autolla suosittelemme saapumaan sataman puolelta, josta löytyy reilusti parkkitilaa. Myös polkupyörät suosittelemme jättämään mieluiten Satamakahvilan tai Viilun pyörätelineisiin.