Pauliina
Yrittäjä, kosmetologi, pmu-artisti
Valmistuin kosmetologiksi vuonna 2010, ja olen siitä saakka toiminut yrittäjänä omassa hoitolassani. Lisäksi olen kouluttautunut kulmapigmentoinneissa Sharp Brows microblading -artistiksi vuonna 2016, ja Soft Powder Brows -konetekniikkaan vuonna -2024. Taustalla minulla on myös fysioterapian ja meikkaaja-maskeeraajan opintoja.
Saan työssäni paljon kiitosta hoitavista käsistäni ja rauhoittavista hoito-otteistani, ja rakastankin tehdä hemmottelevia hoitoja. Intohimonani on myös ihon luonnollisia prosesseja kunnioittava aikuisen ihon hoito. Haluan tukea asiakkaitani ikääntymään kauniisti ja olemaan paras versio itsestään, esimerkiksi BTB13 -mikroneulaushoitojen avulla. Myös kulmapigmentoinneissa pyrin aina luonnollisiin, yksilöllisen kauniisiin lopputuloksiin, jotka korostavat kasvojen piirteitä hillitysti.
Asiakaskohtaamiset antavat minulle paljon iloa ja motivaatiota työhöni, tervetuloa siis asiakkaakseni!
